Aavikkosoturit

Osa IX

Välietappi

Ryhmä oli kulkenut jo hyvän tovin kohti itää. Matka kulki suhteellisen nopeasti, ainoastaan paahtava keskipäivän aurinko onnistui hidastamaan heitä.

Kunnes etäällä he havaitsivat kaksi olentoa seisoskelevan. Tarkasteltaessa he näkivät kaksi kilpiliskoa! Toinen olennoista liikahti eteenpäin ja nosti toisen kätensä ilmaan.

Tunnelma oli painostava. Matkaa toisiinsa oli muutamia satoja metrejä. Akhed pyysi muita olemaan hyvin varuillaan, viime kohtaaminen tuollaisten kanssa oli hyvin kaikkien mielessä. Ryhmä yritti kiertää liskot, mutta ne liikkuivat aina samansuuntaisesti heidän kanssaan. Näytti siltä, että kohtaamista ei voinut välttää.

“Varuillanne, kaikki.” Akhed totesi hiljaa muille.

“Pyssshähtykää.” Toinen liskoista sihisi. “Alue kuuluu Deresmatille. Teidän täytyy maksaa tullia kulusta täällä.”

Ryhmä totesi, että heillä ei ollut mitään, millä maksaa. Nopeasti kuitenkin Bern meni muulin satulalaukulle ja nappasi sieltä pussin kolikoita.

“Ottakaa nämä, meillä ei ole enempää.” Hän totesi. Toinen liskoista nappasi pussin kynsiinsä, avasi sen ja laittoi sitten pois näkyvistä.

“Voitte jatkaa matkaannesshhhh.” Lisko sihisi jälleen. Ryhmä meni liskojen ohitse niiden silti tarkkaillen ryhmää. Taistelu olisi voinut puhjeta hetkenä minä hyvänsä.

He jatkoivat kohti itää ja huomasivat etäällä kaatuneet vankkurit. Akhed juoksi kärjessä ja havaitsi palanuttua rojua vankkureiden ympärillä. Sen alta eräs haavoittunut karavaanari yski ja köhisi vaivoin.

“Tulkaa auttamaan, täällä on yksi elossa!” Akhed huusi muille. Akhed, Matthew, Bern ja Alasine yrittivät saada miehen pois rattaiden alta, kun Beshik osoitti heidän taakseensa; tulikuoriaisia!

Bern ja Matthew pitivät vankkureita ylhäällä, Alasine raahasi miehen pois varman puristuskuoleman kynsistä ja Akhed taisteli suurikokoisia kuriaisia vastaan urheasti. Erään kiven takaa lähestyi kuitenkin pienen hevosen kokoinen, muita ärhäkämpi kuoriainen. Alasine onnistui hämäämään otusta nerokkaasti; hän loi itsestään hiljaisen muotokuvan loitsunsa avulla ja otus luuli sitä oikeaksi. Akhed onnistui sitten surmaamaan tämän nuolella.

Karavaani kertoi olevansa Farookista matkalla Alamiin, kun heidät yllätettiin. Akhed huomasikin, että hevoset oli tapettu pistäen. Mies ei tiennyt tarkemmin ryöväreistä, oli vain kiitollinen ettei itse kuollut heidän hyökkäyksestään. Ryhmä otti hänet mukaansa ja mitä vankkureista pystyttiin pelastamaan ja he yhdessä matkasivat kohti Alamia; kylä itäisen vuoristosolan juurella.

Illalla he saapuivat Alamiin. Kylä näytti ulkoapäin hyvin maalaismaiselta. Kyläläisiäkään ei ollut liiemmin ulkona. Sitten eräästä teltasta astui ulos nuorehko mies.

“Tervehdys muukalaiset, olen Javier Bedlam, kylän johtaja.”

Kylässä ollessaan he selvittivät tarkemmin Kidutetun Miehen Aarteen sijaintia. Samana iltana Deresmat saapui paikalle kahden kilpiliskon kanssa. He hakivat kylän aukioille kerätyt tavarat ja mainitsivat palaavansa jälleen myöhemmin. Vaikka tilanne näytti melko lohduttomalta, Akhed sai myös selville jutusteltuaan Javierin kanssa hieman, että ennen Deresmatia Tamwar oli joukkoineen hallinnut ja “ottanut haltuunsa” kyläläisten hyödykkeitä eikä kukaan ollut pistänyt hänelle vastaan. Sittemmin Deresmatin tultua hyökkäykset olivat pienentyneet murto-osaan aikaisemmasta. Olisiko tässä vahva liittolainen Tamwaria vastaan?

Ilta siirtyi yöhön. Aamulla matkalaiset ottivat vielä selville tulevan reittinsä kohti oletettua aarteen sijaintia. Beshik kuitenkin päätti jäädä kylään, sillä hänen ikänsä olisi muille vain taakaksi…

He kulkivat monta päivää kohti itää, kohti tuntematonta…

Aavikkomatka

Comments

Celestino

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.