Aavikkosoturit

Osa XII

Petosten Liitto

Autotaurus oli kulkenut jo monta päivää karavaanisaattueensa kanssa Whitehornista pohjoisten vuorten kautta kohti Kidutettua Maata ja Trabzonia, jossa heidän oli tavata eräs Zerquath, jolle luovuttaa vankkureiden lasti. Autotarus ei ollut matkan aikana kertaakaan nähnyt vankkureiden sisälle ja pyynnöt evättiin kerta toisensa jälkeen. Hänen kanssaan oli kaksi karavaanaria sekä Jeremy, saattueen johtaja. Jeremyn ja Autotauruksen välillä oli kuitenkin kitkaa, joka näkyi jatkuvana suunsoittona, ainakin Jeremyn osalta.

Kun ryhmä oli saapunut solaan, joka veisi Kidutettuun Maahan oli heistä yksi jo kaatunut taistelussa. Eikä tulevaisuus näyttänyt kovin hyvältä. Edessään he näkivät kaadettuja kiviä, jotka tukkivat solan. Jeremy pysäytti vankkurit, kirosi ääneen ja kiville päästyään alkoi siirtämään niitä. Kun puolet työstä oli tehty, kääntyi hän kohti Autotaurusta ja huudahti

“Missä se sinun jumalasi nyt on?!”

Samalla hän hiljeni täysin, ainoastaan hölmistynyt ilme kasvoillaan. Hän kaatui polvilleen ja sitten maahan, nuoli yläselässään.

“Laskekaa aseenne ja nouse pois ratsultasi!” Kuului käsky kivien takaa kun kolme roistoa jousiaseineen ilmestyivät kivien suojasta heidän eteensä. Vankkureiden sisällä ollut mies kuiskasi Autotaurukselle olevansa valmiina, jos se avaisivat suojakankaan ja Autotaurus itse hitaasti nosti kätensä pois aseeltaan ja laskeutui alas hevosensa selästä.

“Mitäs meillä täällä on?” Rosvojen johtaja lähestyi Jeremyä, otti hänen taskustaan sinetöidyn kirjeen ja lähestyi sitten vankkureita kun kaksi muuta olivat solan seinämillä aseet tarkoin jännitettyinä. Kun mies meni vankkureiden taakse ja avasi pressun, vankkureiden sisällä ollut karavaanari ampui varsijousellaan kohti rosvoa! Mies huudahti tuskissaan kun salamannopeilla reflekseillä Autotaurus hyödynsi kaoottisen tilanteen, vetäytyi vankkureiden taakse ottaen aseensa vyöltään ja lyöden rosvon pään vankkureiden takaosaan murskaten hänen kallonsa. Sitten hän ryntäsi suoraan edessä olluta rosvoa kohti, mutta epäonnistui lyönnissään. Rosvot päihitettiin, mutta Jeremy kaatui taistelussa.

Autotaurus oivalsi intuitiollaan, että heillä olisi varmasti suoja jossakin lähistöllä. Ennen matkansa jatkumista hän onnistui suostuttelemaan viimeisen karavaanarin näyttämään vankkureissa olleen tavaran, olivathan he jo menettäneet kaksi miestä, joten hänelle olisi mielekästä tietää, mitä hän oikein vartioisi. Mies avasi kankaan. Vankkureissa oli alkemistin laboratorio, noin tusinan verran lasipulloja, kääröjä sekä pienessä häkissä kaunis ja värikäs kanarialinnulta näyttävä eläin.

He piilottivat ruumiit ja löysivätkin läheisestä luolasta hevosen sekä kolmet huovat ja muita yleisiä tarvikkeita. Pohjoiseen katsoessa he näkivät jo Kidutetun Maan.

“Emme ole kaukana.” Karavaanari kertoi.

Iltapäivällä he saapuivat pieneen kylään. Tuulikellot kilkattivat kevyesti ja lämmin tuuli puhalsi Autotauruksen kasvoja. Sitten eräs Oranssihiuksinen nainen lähestyi matkailijoita.

“Keitä te olette ja minne olette menossa?” Hän kysyi. Kävi ilmi, että Autotaurus oli karavaanarinsa kanssa saapuneet määränpäähänsä ja että he etsivät henkilöä nimeltä Zerquath. Matkaltaan jo saapunut Alasine Villi tunnisti Zerquathin nimen sanottavan, niin kuin kaikki muutkin kylässä olleet. Oranssihiuksinen nainen onnistui saattuen jäämään kylään päiväksi pariksi kertomalla, että Zerquath ei ollut kylässä, mutta palaisi pian. Autotaurus vaihtoi rosvoilta saatuja tavaroita hevosen ruokiin ja kertoi karavaanarin olevan varuillaan, kaiken varalta.

Toisaalla, Alasine kysyi Rhyaniddiltä, mikseivät he vain “lunastaisi” vankkureita, olihan Zerquath jo kuollut.

Illansuussa kyläläiset menivät vankkureiden ja Autotauruksen luokse ja kertoivat tilanteen: Zerquath oli kuollut ja kylän vahvimpana Rhyanidd lunastaisi nyt vankkurit. Autotaurus diplomatian keinoilla sai tilanteen pidettyä rauhallisena ja kertoi haluavansa vain palkkionsa, 400 kultapalaa, jotka hänelle oli luvattu tavaran tuomisesta määränpäähäänsä; kylän sisäisiin ongelmiin hän ei halunnut puuttua. Hän sai kuitenkin tietää, että mitään 400 kultapalaa ei koskaan ollut olemassakaan ja että sinetöidyssä kirjeessä mainittiin, kuinka “tavaran saavuttua perille” vankkureissa ollut lintu pitäisi päästää vapaaksi tuomaan viesti Xamidalle, ja viestin saatuaan heillä olisi kolme päivää aikaa matkata Kuolleelle Keitaalle.

Rhyanidd kertoi Autotaurukselle, josko hän tahtoisi vaihtaa “muutaman valitun sanan” tälle “Xamidalle”, sillä hänestä vaikutti siltä, että Autotaurusta olisi vain huijattu. Yhdessä he tuumivat viedä tavara perille ja ottaa selville, mistä oikein oli kyse.

Lintu lähetettiin viemään viestiä ja samalla Autotaurus kuin Alasinekin lähtivät Rahbanin kylään, sillä Autotaurus tarvitsi keinoja saada omat panssarinsa hieman liikkuvimmiksi.

Noin kahden yön kuluttua viesti oli saapunut perille. Alasine, Autotaurus sekä karavaanari keräsivät tavaransa ja matkasivat kohti koillista, kohti Kuollutta Keidasta…

Comments

Celestino

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.