Aavikkosoturit

Osa IV
Uhrauksia

Aethos, Niqueri sekä Marx (yksi kyläläinen metsästäjä) matkasivat jo hyvän tovin kohti Kolmen Kalliota. Jälkiä ei ollut vaikea seurata, sillä varkaiden lisäksi heidän seurassaan kulki hevonen.

Kallioille päästessään Aethos huomasi valoa eteläisimmältä kiveltä. Erään kallion sisään oli kaivettu luola, johon varkaat leiriytyivät. Hän mainitsi tästä muille, jotka lähtivät vaivihkaa kiertäen hiipimään kohti heitä. Niquerin epäonnekseen hänen huolimattomuutensa herätti kidnappaajien huomion ja he valmistautuivat taisteluun.

Aethos lumosi maan juuret kiinnittymään yhden jalkoihin kiinni, Marx hiipi vielä kaikkien taakse ja Niqueri käytti yliluonnollisia kykyjään ja loihti pimeyttä ympärilleen. Kuivuneet juuret liikkuivat kuitenkin varkaiden tekemän nuotiotulen ylle ja alkoivat syttyä tuleen leviten kulovalkean tavoin.

Aethos ja Marx keskittyivät kahteen kun Niqueri yritti päihittää luolaan piiloutuneen ja Açelynin tainnuttaaneen johtajan. Johtaja käytti magiaa ja onnistui saamaan mieleltään heikon Niquerin nukahtamaan hänen eteensä.

Aethos ja Marx yrittivät kaikkensa estääkseen varkaan surma-aikeet, mutta epäonnistuivat. Johtaja surmattiin nuolin ja keihäin, mutta Niqueriä ei voitu enää pelastaa.

Marx totesi Açelynin jalan murtuneen ja kun Aethos tutki leirin, heidän taakseen ilmestyi kolme Nadielia, Aavikkosoturia. Aethos kertoi heidän aikeensa olevan kunnialliset, yrittiväthän he pelastaa kyläläisensä varkaiden kynsistä. Hänen magiankäyttönsä vain riistäytyi hieman käsistä, minkä myös Aavikkosoturit huomasivat. Aethos ja Marx pistivät Açelynin ja Niquerin hevosen selkään ja lähtivät pois, jättäen Aavikkosoturit taaksensa.

Kylälle palatessaan he kertoivat, mitä oli tapahtunut. Kamuran Toprak kertoi järjestävänsä Niquerille arvoisensa hautajaiset ja että Açelynin jalka hoidettaisiin kuntoon. Nyt kaikkien olisi tärkeätä rukoilla Chauntean suojelusta tuleville päiville…

View
Osa III
Matka

Yö saapui ja taivas oli selkeä. Vain tähdet tuikkivat ja Aethos sekä Niqueri heräsivät.

Marsflashb allthesky

Semiramis oli ottanut Niquerin löytämän punaista nestettä sisältävän pullon ja tunnistanut tämän elinvoimaa tuovaksi lääkkeeksi. Hän kaatoi puolet molempien suuhun virvoittaen heidät.

Matkalaiset olivat huonossa kunnossa. Semiramis, Aethos ja Niqueri päättivät ottaa heidät mukaansa kuin myös satulalaukun sisältöineen, jonka Niqueri kävi hakemassa.

Aethos kirosi keitaan hänen molempien loitsujen kosmisten voimien purkauduttua ihmeellisillä tavoilla. Hän tulisi kertomaan tästä Kamuranille oitis.

Aamu ei ehtinyt vielä sarastaa, kun ryhmä saapui takaisin Rahbaniin. Ryhmä vei muukalaiset Kamuramin telttaan, jossa hän käytti kykyjään parantaa heidät kaikki. Keitaan kirous kuitenkin seurasi ryhmää ja Semiramiksen epäonnekseen hänelle ilmestyi toinen nenä omansa viereen. Kaikki kauhistelivat tilannetta ja Semiramis nopeasti poistui teltasta.

Aethos selitti keitaalla tapahtuvista mystisistä muutoksista ja Kamuran kertoi ottavansa selvää, jahka kerkiäisi.

Aethos ja Niqueri menivät sitten telttoihinsa lepäämään, sillä edellinen yö oli heille erittäin raskas.

Muukalaiset eivät todellakaan näyttäneet aavikkokansalta.

Aamu koitti ja Açelya herätti Aethoksen kertoen, että Kamuran pyysi hänet sekä Niquerin teltalleen. Teltassaan matkalaiset kertoivat tarinansa siitä, kuinka he saapuivat Whitehornin kautta etsien Kidutetun Miehen aarretta. Kaikki keskustelivat pitkään siitä, oliko tämä vain jonkun sepittämä runo vai totta. Kamuran sanoi, ettei se varsinaisesti olisi heidän (kyläläisten) asia, mutta että kyläläiset huolehtisivat matkalaisista, kunnes he tietäisivät jatkosta.

Illan tullen kyläläiset olivat nuotiolla, kun yksi saapui etelästä huutaen, että Açelya oli kaapattu! Tieto oli, että Açelya kaapattiin hänen paimentaessaan lampaita ja että varkaat suuntasivat kohti Kolmen Kalliota. Kamuran kysyi muutamaa rohkeata; Aethos, Niqueri sekä yksi metsästäjistä päättivät hakea Açelynin turvaan…

Matka kohti kallioita alkoi…

View
Osa II
Hiekkaa ja kaaosta

Hiekkamyrsky pauhoi kovimmillaan. Aethos huomasi, että keitaan toisella puolella oli kaksi hahmoa ja yksi isompi heidän välissään. Hän koitti huutaa heille, mutta tuulen ujellus ja hiekka estivät kuuluvuuden lähes täysin.

Yhtäkkiä Aethos huomasi keskimmäisen hahmon kadonneen ja kahden muun liikkuvan edestakaisin. Aethos teki uhkarohkean (eräät nomadit puhuisivat jopa tyhmänrohkeasta) teon ja lähti kohti hahmoja tavoitteena kenties auttaa hädässä olevia.

Hän saavutti vaeltajat ja yritti auttaa heidät pois hiekkamyrskyn tieltä. Niquerie saapui myös keitaan toiselle puolelle aavistaessaan jonkin olleen pielessä.

Vaeltajat saatiin pois pinteestä, kun vaara ilmestyi Aethosin takaa! Se oli hiekasta ja tuulesta muodostunut pieni tornadomainen olento, joka kaatoi Niquerin ja taistelun tuoksinnassa Aethos heittäytyi Semiramiksen eteen pelastaakseen hänet olennon kynsistä.

Taistelu oli voitettu. Ryhmä makasi maassa elossa, mutta voimattomana.

View
Osa I
Muukalaiset

Oli aikainen yö, kun Aethos heräsi himmeään valoon Toprakin teltassa. Aethos tiesi, että Kamuran ei yleensä valvo öisin, joten hän nousi ylös makuupussistaan ja kömpi kohti oraakkelin telttaa.

Kamuran ei ollut yksin; Semiramis oli hänen kanssaan ja tiettävästi olivat jo viettäneet tovin kaksistaan. Semiramis kertoi kuulleensa, että vipeltäjiä oli liikkeellä pohjoisen keitaan lähettyvillä. Hän menisi herättämään Niquerien, että menisivät yhdessä saalistamaan niitä pimeän ollessa. “Ehtisimme ennen aamua sinne”, hän sanoi.

Semiramis poistui teltasta ja Kamuran pyysi Aethosia jäämään. Kamuran pyysi pientä palvelusta Aethosilta, että hän toisi keitaalta tuliagaven siemeniä, joita hän tarvitsisi magiaan.

Semiramis herätti Niquerien, mutta vasta kun Semiramis ja Aethos olivat lähdössä heräsi Niquerien vasta kunnolla, pukien päälle ja ottaen tavaransa poistuessaan teltasta, joskin kiireessä.

He ehtisivät keitaalle ennen aamunkoittoa, jos matkustaisivat nopeasti, ja niin he tekivätkin. Vielä pimeän oltua he saapuivat pohjoiselle keitaalle ja huomasivat edessä kaksi nomadia maahan kaatuineina, selät viilleltyinä. Kaikki olivat varuillaan ja nopeasti puskista ilmestyivätkin neljä vipeltäjää.

Taistelu oli kiivas, mutta voittoisa ryhmälle. Lähemmin tarkasteltua nomadien haavat näyttivät suuremmilta kuin mitä vipeltäjät olisivat saaneet aikaiseksi. Tämän huomasi Semiramis ja ennen kuin Aethos ja Niquerien pystyivät varoittamaan seurueen metsästäjää, erään ison kiven päältä hyökkäsi heidänkokoinen vipeltäjä!

Se hyppäsi Semiramiksen päälle ja taistelun tiimellyksessä hän sai melkein surmansa, mutta Niquerien onnistui surmaamaan otuksen.

Aamu alkoi tulla ja Aethos paikkasi Semiramiksen sekä keräsi tuliagaven siemeniä sillä aikaa, kun Niquerien tarkasti ne kaksi kaatunutta nomadia. Ottaessaan talteen kaikki (yleis)hyödylliset tavarat hän huomasi jotakin kiiltävää jalkojen juuressa. Hän katsoi sitä hetken pistäen sen samantien piiloon Aethoksen valittaessa jonkin häikäisevän häntä.

Samoihin aikoihin voimakas hiekkamyrsky oli lähestymässä. Niquerien ohjasti muita laittamaan kankaat suojaksi tulevaa myrskyä varten. Samalla he huomasivat lännestä kaksi hahmoa hevosen kanssa lähestyvän keidasta…

View
Prelude

Vuosi on 1422 ja tapahtumat sijoittuvat Kidutettuun Maahan ja sen ympäristöön. On kesä ja lämpötilat korkeimmillaan.

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.