Aavikkosoturit

Osa XIV
Uusi alku

Aavikkosoturit II alkaa tästä

View
OSA XIII
Epilogi

Vuonna 1424 eteläiset kansat kokosivat omat sotajoukkonsa ja nousivat Tamwaria vastaan. Eteläiset sotajoukot marssivat koilliseen ja kohtasivat Pelauvir – joella Tamwarin armeijan. Taistelu oli erittäin kiivas ja lopulta Tamwarin joukot saatiin kukistettua. Tamwarin kaaduttua hänen loputkin joukkonsa antautuivat. Tamwarin ruumis poltettiin, mutta hänen varastamansa Luunleikkaaja sekä Pelon Maski palautettiin vasta kahdeksan vuotta myöhemmin, vuonna 1432.

Tamwarin kuoleman jälkeiset vuodet olivat Kidutetulle Maan kansoille hedelmällisiä. Timanttilouhos otettiin haltuun ja sen rikkaudet saatiin paremmin valjastettua. Ilinvurista sekä Whitehornista saatiin nopeat ja tehokkaat kulkuyhteydet Kidutettuun Maahan. Kylät kasvoivat suuremmiksi ja uusia kaupunkeja syntyi. Jopa uusia rotuja asettui aloille, muun muassa haltioita sekä kääpiöitä.

Vuonna 1488 pohjoinen timanttikaivos ehtyi lopullisesti. Nadieleista ei oltu kuultu vuoden 1470 jälkeen.

AAVIKKOSOTURI I PÄÄTTYY

View
Osa XII
Petosten Liitto

Autotaurus oli kulkenut jo monta päivää karavaanisaattueensa kanssa Whitehornista pohjoisten vuorten kautta kohti Kidutettua Maata ja Trabzonia, jossa heidän oli tavata eräs Zerquath, jolle luovuttaa vankkureiden lasti. Autotarus ei ollut matkan aikana kertaakaan nähnyt vankkureiden sisälle ja pyynnöt evättiin kerta toisensa jälkeen. Hänen kanssaan oli kaksi karavaanaria sekä Jeremy, saattueen johtaja. Jeremyn ja Autotauruksen välillä oli kuitenkin kitkaa, joka näkyi jatkuvana suunsoittona, ainakin Jeremyn osalta.

Kun ryhmä oli saapunut solaan, joka veisi Kidutettuun Maahan oli heistä yksi jo kaatunut taistelussa. Eikä tulevaisuus näyttänyt kovin hyvältä. Edessään he näkivät kaadettuja kiviä, jotka tukkivat solan. Jeremy pysäytti vankkurit, kirosi ääneen ja kiville päästyään alkoi siirtämään niitä. Kun puolet työstä oli tehty, kääntyi hän kohti Autotaurusta ja huudahti

“Missä se sinun jumalasi nyt on?!”

Samalla hän hiljeni täysin, ainoastaan hölmistynyt ilme kasvoillaan. Hän kaatui polvilleen ja sitten maahan, nuoli yläselässään.

“Laskekaa aseenne ja nouse pois ratsultasi!” Kuului käsky kivien takaa kun kolme roistoa jousiaseineen ilmestyivät kivien suojasta heidän eteensä. Vankkureiden sisällä ollut mies kuiskasi Autotaurukselle olevansa valmiina, jos se avaisivat suojakankaan ja Autotaurus itse hitaasti nosti kätensä pois aseeltaan ja laskeutui alas hevosensa selästä.

“Mitäs meillä täällä on?” Rosvojen johtaja lähestyi Jeremyä, otti hänen taskustaan sinetöidyn kirjeen ja lähestyi sitten vankkureita kun kaksi muuta olivat solan seinämillä aseet tarkoin jännitettyinä. Kun mies meni vankkureiden taakse ja avasi pressun, vankkureiden sisällä ollut karavaanari ampui varsijousellaan kohti rosvoa! Mies huudahti tuskissaan kun salamannopeilla reflekseillä Autotaurus hyödynsi kaoottisen tilanteen, vetäytyi vankkureiden taakse ottaen aseensa vyöltään ja lyöden rosvon pään vankkureiden takaosaan murskaten hänen kallonsa. Sitten hän ryntäsi suoraan edessä olluta rosvoa kohti, mutta epäonnistui lyönnissään. Rosvot päihitettiin, mutta Jeremy kaatui taistelussa.

Autotaurus oivalsi intuitiollaan, että heillä olisi varmasti suoja jossakin lähistöllä. Ennen matkansa jatkumista hän onnistui suostuttelemaan viimeisen karavaanarin näyttämään vankkureissa olleen tavaran, olivathan he jo menettäneet kaksi miestä, joten hänelle olisi mielekästä tietää, mitä hän oikein vartioisi. Mies avasi kankaan. Vankkureissa oli alkemistin laboratorio, noin tusinan verran lasipulloja, kääröjä sekä pienessä häkissä kaunis ja värikäs kanarialinnulta näyttävä eläin.

He piilottivat ruumiit ja löysivätkin läheisestä luolasta hevosen sekä kolmet huovat ja muita yleisiä tarvikkeita. Pohjoiseen katsoessa he näkivät jo Kidutetun Maan.

“Emme ole kaukana.” Karavaanari kertoi.

Iltapäivällä he saapuivat pieneen kylään. Tuulikellot kilkattivat kevyesti ja lämmin tuuli puhalsi Autotauruksen kasvoja. Sitten eräs Oranssihiuksinen nainen lähestyi matkailijoita.

“Keitä te olette ja minne olette menossa?” Hän kysyi. Kävi ilmi, että Autotaurus oli karavaanarinsa kanssa saapuneet määränpäähänsä ja että he etsivät henkilöä nimeltä Zerquath. Matkaltaan jo saapunut Alasine Villi tunnisti Zerquathin nimen sanottavan, niin kuin kaikki muutkin kylässä olleet. Oranssihiuksinen nainen onnistui saattuen jäämään kylään päiväksi pariksi kertomalla, että Zerquath ei ollut kylässä, mutta palaisi pian. Autotaurus vaihtoi rosvoilta saatuja tavaroita hevosen ruokiin ja kertoi karavaanarin olevan varuillaan, kaiken varalta.

Toisaalla, Alasine kysyi Rhyaniddiltä, mikseivät he vain “lunastaisi” vankkureita, olihan Zerquath jo kuollut.

Illansuussa kyläläiset menivät vankkureiden ja Autotauruksen luokse ja kertoivat tilanteen: Zerquath oli kuollut ja kylän vahvimpana Rhyanidd lunastaisi nyt vankkurit. Autotaurus diplomatian keinoilla sai tilanteen pidettyä rauhallisena ja kertoi haluavansa vain palkkionsa, 400 kultapalaa, jotka hänelle oli luvattu tavaran tuomisesta määränpäähäänsä; kylän sisäisiin ongelmiin hän ei halunnut puuttua. Hän sai kuitenkin tietää, että mitään 400 kultapalaa ei koskaan ollut olemassakaan ja että sinetöidyssä kirjeessä mainittiin, kuinka “tavaran saavuttua perille” vankkureissa ollut lintu pitäisi päästää vapaaksi tuomaan viesti Xamidalle, ja viestin saatuaan heillä olisi kolme päivää aikaa matkata Kuolleelle Keitaalle.

Rhyanidd kertoi Autotaurukselle, josko hän tahtoisi vaihtaa “muutaman valitun sanan” tälle “Xamidalle”, sillä hänestä vaikutti siltä, että Autotaurusta olisi vain huijattu. Yhdessä he tuumivat viedä tavara perille ja ottaa selville, mistä oikein oli kyse.

Lintu lähetettiin viemään viestiä ja samalla Autotaurus kuin Alasinekin lähtivät Rahbanin kylään, sillä Autotaurus tarvitsi keinoja saada omat panssarinsa hieman liikkuvimmiksi.

Noin kahden yön kuluttua viesti oli saapunut perille. Alasine, Autotaurus sekä karavaanari keräsivät tavaransa ja matkasivat kohti koillista, kohti Kuollutta Keidasta…

View
Osa XI
Kidutetun Miehen Aarre II

Akhed, Alasine Villi sekä Muukalaiset olivat saapuneet dyynin huipulle ja näkymä oli mahtava; Pelauvier – joki virtasi suuren kalliomuodostelman sisään. Oliko Aarre todellakin täällä?

Matthew ja Bern hymyilivät ja suureen ääneen riemuitsivat löydöstä. He lähtivät nopeasti laskeutumaan dyyniä alas, kuuma hiekka poltti heidän jalkojaan. Tuuli alkoi yltyä heidän ympärillään.

Edessään he näkivät joen kapenevan, mitä lähemmäksi kalliomuodostelmaa se virtasi. Kallion lähistöllä oli myös pystyssä monia puisia seipäitä ja kun he olivat päässeet hitaasti virtaavan joen vierustalle, tuuli puhalsi sivulta niin, että näky oli mitä karmaisevin; Kuolleita hevosia, nomadeja sekä hiilenmustia Aavikkosotureita. Oudointa oli kuitenkin se, että kaikki olivat siistisi leikattu kahtia.

“Nämä eivät todellakaan olleet tavallisen taistelun tuloksia.” Akhed totesi. Alasine nopeasti loitsi taian, jolla hän yritti havaita ympärillä piileviä mahdollisia ansoja; niitä ei ollut.

Akhed nappasi kaatuneiden joukosta soihtutarvikkeet ja sytytti yhden palamaan. Samaan aikaan Alasine loihti valokeijuja valaisemaan tietä. Ryhmä eteni syvemmälle luolastoon. Eteneminen tapahtui hitaasti. Heidän piti tasapainoitella erittäin vaarallisella ja kapealla kielekeellä, josta putoaminen olisi merkinnyt välitöntä kuolemaa.

Alasine meni ensimmäisenä ja onnistui ylitsepääsemään vaaran. Bern meni seuraavana mutta maa jalkojen alta petti ja juuri ennen kuin hän olisi pudonnut Akhed onnistui hyppäämään Matthewin takaa ja nappaamaan Berniä kädestä kiinni! Akhed onnistui pelastamaan Bernin varmalta kuolemalta!

Ryhmä selviytyi koettelemuksesta ja pääsi kielekkeen ohitse. Edessään he näkivät pienimuotoisen taistelukentän, jossa jälleen taistelevina osapuolina olivat nomadit sekä Nadielit, Aavikkosoturit. Luolasto myös haarautui kolmeen suuntaan, vasemmalle, eteenpäin sekä oikealle. Siellä oli myös kivestä tehty monumentti, joka kuitenkin oli sortunut jo puoliksi. Ryhmä keräsi ensiksi taistelussa jääneet tavarat ja lähestyivät sitten monumenttia. Siinä luki:

NSIN MINÄ MAJANI
MINUA KIINNI SAA
PÄÄ TÄÄLLÄ RAUHASSA
PAPIT JA PALVELIJAT
TÄNNE TULITTE AHNEUKSISSANNE
TEILLE VAROITUS
TEIDÄN SIELUNNE SYÖ

Sitten monumentin toinenkin osa romahti. Ryhmä jäi miettimään, mitä sanat tarkoittivat, sillä Kirjeen mukaan tämä mies olisi rakentanut itselleen suojan, mutta nyt uhkaisi kaikkia kuolemalla. He olivat kuitenkin vakuuttuneita siitä, että eteenpäin olisi mentävä. Suunnaksi he valitsivat suoraan menevän tien.

Tovin kuljettuaan he huomasivat, kuinka luonnonseinät olivat muuttuneet sileiksi ja “tekemällä tehdyiksi”. Sitten tie edessä haarautui kolmeksi kammioksi, joissa kaikissa oli sarkofageja. Yhtäkkiä heidän takaansa ilmestyi kivestä muodostunut hirviö, joka onnistui salamannopeasti tulemaan taisteluetäisyydelle ja lyömään Berniä olkapäähän voimakkaalla iskullaan. Taistelu voitettiin, kun Akhed onnistui iskemään miekallaan olentoa niin, että se hajosi kasaksi kiveä ja soraa.

Hautakammiossa he näkivät vajaan tusinan verran kiinni olevia hauta-arkkuja sekä kaksi jo avattua ja kaadettua sekä maassa kaksi luurankoa, jotka näyttivät siltä kuin ne olisi hakattu palasiksi. Sivuseinällä oli kuvamaalaus; se esitti leijonan näköisiä olentoja jonossa, joista viimeisin näyttäisi ojentavan suurta miekkaa edessä seisovalle miehelle. Akhed halusi avata yhden arkuista eikä Alasinellä ollut mitään sitä vastaan, mutta Matthew ja Bern irtisanoivat itsensä irti tästä; heidän mielestään se olisi pyhäinhäväistys. Akhed kuitenkin avasi yhden, jolloin sen sisältä nousi panssaroitu ja aseistettu luuranko! Taistelu kesti pitkään, sillä Akhedin ase ei näyttänyt tehoavan tähän epäkuolleeseen hirviöön. Samaan aikaan toisaalla Matthew ja Bern kuulivat outoja ääniä toisesta kammiosta ja varoittivat muita. Alasine käski heitä vetäytymään, sillä hän valmistaisi loitsun. Akhed jatkoi taistelua luurankoa vastaan kun käytävää pitkin alkoi virrata satoja, ellei tuhansia pieniä hämähäkkejä! Alasine piti ne loitolla omalla hämähäkkiparvi – loitsullaan, kun toisaalla Akhed avasi uuden arkun ensimmäisen luurangon tuhouduttua Bernin sauvasta! Yllättävän nopeasti luuranko saatiin tuhottua, kun Alasinen edessä tuhannet hämähäkit taistelivat keskenään. Alasinen parvi tuhoutui ensiksi, joten hän valmisti palavat kädet – loitsun; sillä hän poltti loput niistä sadoista ja sadoista hyönteisestä, jotka yrittivät hyökätä ryhmän kimppuun.

Taistelut olivat päättyneet.

“Emme voi antaa sinun avata uusia hautoja, Akhed!” Matthew totesi hyvin tuohtuneena. “Jätetään loput rauhaan.” Hän jatkoi. Ryhmä ei avannut uusia sarkofageja, mutta keräsivät jo avatuista haudoista aarteet. Saaliiksi tuli vaivanen hopealantti sekä hyvin laadukkaat nunchakut.

He katsoivat vielä, mistä hämähäkit olivat tulleet ja näkivät seinässä ison kolon. Alasine yritti loitsun avulla nähdä syvemmälle, mutta loitsusta muodostuneet valopallot katosivat heidän ulottumattomiin. He eivät tutkineet koloa sen tarkemmin vaan jatkoivat matkaa eteenpäin…

…Kunnes he saapuivat suureen halliin. Edessään he näkivät suuren taistelukentän, neljä sammunutta hiilipannua, pienen lähteen, ison arkun keskellä hallia sekä neljä penkkiriviä. Arkusta näytti kansi lepäävän sen vieressä. He varovaisesti tutkivat alueen ennen lähestymistä arkkua kohti. Aavikkosotureita, nomadeja…verta kaikkialla. Sitten ryhmä lähestyi suurta kivistä arkkua. Seinällä he vielä huomasivat kahlitun luurangon sekä yhden groteskin kivestä veistetyn irvikuvan. He katsoivat arkkuun sisälle.

Se oli tyhjä. Ainoastaan mustat samettiset urat, joista yksi oli suurikokoisen miekan muotoinen; samanlaisen, kuin mitä he seinämaalauksessa olivat nähneet. Toinen ura, n. 25 senttimetriä kanttiinsa sekä kolmas, suorakaiteen muotoinen, mutta hieman pienempi ura olivat molemmat myös tyhjiä. Alasinen nappasi tikarinsa ja alkoi irroittamaan samettista vuorta. Matthew ja Bern katsoivat toisiaan tyrmistyneinä. Missä aarre oli?

Sitten hallissa kuului korvia viiltävä kivuliaan kuuloinen kirkaisu, joka lamaannutti Akhedin sekä Bernin! Seinästä irronnut kivikasvo heräsikin henkiin!
Vargouille

Matthew yritti pitää sitä loitolla, kun hirviö lähestyi Akhedia. Sitten sen suusta lähti punertava kuolonsuudelma, mutta Akhedin fyysinen sietokyky onnistui vastustamaan tätä. Alasine ja Matthew yrittivät surmata otuksen, mutta ennen kuin he onnistuivat siinä, se onnistui puremaan Akhedia kuolettavasti kaulaan.

Akhed kaatui kuolleena maahan…

Matthew pisti tikarillaan otuksen siiven irti ja otus tippui maahan. Ryhmä oli tyrmistynyt…He laskivat Akhedin arkkuun, käärivät sen silkkiin ja sytyttivät palamaan. Sitten he palasivat nopeasti takaisin samaa reittiä kun olivat tulleetkin.

“Tämä…tämä ei voi olla totta.” Bern totesi surun murtamana. “Aarre…se ei ollut siellä.” Matthew ja Bern katsoivat sitten parhaaksi pyrkiä etelään, pois Kidutetusta Maasta. He keräsivät tavaransa ja hyvästelivät Alasinen.

Alasine palasi kyläänsä eikä nähnyt Muukalaisia sen koommin.

View
Osa X
Kidutetun Miehen Aarre

Kuljettuaan monta päivää ja monta yötä, he saapuivat erään korkean kukkulan laelle. He näkivät, kuinka heidän edessään virtasi Kidutetun Miehen Aarteessa mainittu joki. he myöskin näkivät ison kalliomuodostelman, jonne joki lopulta virtasi.

Oliko Aarre sittenkin totta? Sen he tulisivat selvittämään…

View
Osa IX
Välietappi

Ryhmä oli kulkenut jo hyvän tovin kohti itää. Matka kulki suhteellisen nopeasti, ainoastaan paahtava keskipäivän aurinko onnistui hidastamaan heitä.

Kunnes etäällä he havaitsivat kaksi olentoa seisoskelevan. Tarkasteltaessa he näkivät kaksi kilpiliskoa! Toinen olennoista liikahti eteenpäin ja nosti toisen kätensä ilmaan.

Tunnelma oli painostava. Matkaa toisiinsa oli muutamia satoja metrejä. Akhed pyysi muita olemaan hyvin varuillaan, viime kohtaaminen tuollaisten kanssa oli hyvin kaikkien mielessä. Ryhmä yritti kiertää liskot, mutta ne liikkuivat aina samansuuntaisesti heidän kanssaan. Näytti siltä, että kohtaamista ei voinut välttää.

“Varuillanne, kaikki.” Akhed totesi hiljaa muille.

“Pyssshähtykää.” Toinen liskoista sihisi. “Alue kuuluu Deresmatille. Teidän täytyy maksaa tullia kulusta täällä.”

Ryhmä totesi, että heillä ei ollut mitään, millä maksaa. Nopeasti kuitenkin Bern meni muulin satulalaukulle ja nappasi sieltä pussin kolikoita.

“Ottakaa nämä, meillä ei ole enempää.” Hän totesi. Toinen liskoista nappasi pussin kynsiinsä, avasi sen ja laittoi sitten pois näkyvistä.

“Voitte jatkaa matkaannesshhhh.” Lisko sihisi jälleen. Ryhmä meni liskojen ohitse niiden silti tarkkaillen ryhmää. Taistelu olisi voinut puhjeta hetkenä minä hyvänsä.

He jatkoivat kohti itää ja huomasivat etäällä kaatuneet vankkurit. Akhed juoksi kärjessä ja havaitsi palanuttua rojua vankkureiden ympärillä. Sen alta eräs haavoittunut karavaanari yski ja köhisi vaivoin.

“Tulkaa auttamaan, täällä on yksi elossa!” Akhed huusi muille. Akhed, Matthew, Bern ja Alasine yrittivät saada miehen pois rattaiden alta, kun Beshik osoitti heidän taakseensa; tulikuoriaisia!

Bern ja Matthew pitivät vankkureita ylhäällä, Alasine raahasi miehen pois varman puristuskuoleman kynsistä ja Akhed taisteli suurikokoisia kuriaisia vastaan urheasti. Erään kiven takaa lähestyi kuitenkin pienen hevosen kokoinen, muita ärhäkämpi kuoriainen. Alasine onnistui hämäämään otusta nerokkaasti; hän loi itsestään hiljaisen muotokuvan loitsunsa avulla ja otus luuli sitä oikeaksi. Akhed onnistui sitten surmaamaan tämän nuolella.

Karavaani kertoi olevansa Farookista matkalla Alamiin, kun heidät yllätettiin. Akhed huomasikin, että hevoset oli tapettu pistäen. Mies ei tiennyt tarkemmin ryöväreistä, oli vain kiitollinen ettei itse kuollut heidän hyökkäyksestään. Ryhmä otti hänet mukaansa ja mitä vankkureista pystyttiin pelastamaan ja he yhdessä matkasivat kohti Alamia; kylä itäisen vuoristosolan juurella.

Illalla he saapuivat Alamiin. Kylä näytti ulkoapäin hyvin maalaismaiselta. Kyläläisiäkään ei ollut liiemmin ulkona. Sitten eräästä teltasta astui ulos nuorehko mies.

“Tervehdys muukalaiset, olen Javier Bedlam, kylän johtaja.”

Kylässä ollessaan he selvittivät tarkemmin Kidutetun Miehen Aarteen sijaintia. Samana iltana Deresmat saapui paikalle kahden kilpiliskon kanssa. He hakivat kylän aukioille kerätyt tavarat ja mainitsivat palaavansa jälleen myöhemmin. Vaikka tilanne näytti melko lohduttomalta, Akhed sai myös selville jutusteltuaan Javierin kanssa hieman, että ennen Deresmatia Tamwar oli joukkoineen hallinnut ja “ottanut haltuunsa” kyläläisten hyödykkeitä eikä kukaan ollut pistänyt hänelle vastaan. Sittemmin Deresmatin tultua hyökkäykset olivat pienentyneet murto-osaan aikaisemmasta. Olisiko tässä vahva liittolainen Tamwaria vastaan?

Ilta siirtyi yöhön. Aamulla matkalaiset ottivat vielä selville tulevan reittinsä kohti oletettua aarteen sijaintia. Beshik kuitenkin päätti jäädä kylään, sillä hänen ikänsä olisi muille vain taakaksi…

He kulkivat monta päivää kohti itää, kohti tuntematonta…

Aavikkomatka

View
Osa VIII
Kirje

Akhed, Alasine Villi ja Muukalaiset olivat viettäneet iltapäivän kallion kupeella sijaitsevan suuaukon suojissa hiekkamyrskyn puhallettua etelästä päin. Tunnit kuluivat hitaasti. Sattumalta kallion vasenta puolta kipusi ylös outo hahmo. Hän lähestyi ryhmää, muttei näyttänyt vaaralliselta.
Beshik   vaeltaja

“Anteeksi, en tiennyt, että täällä olisi muitakin. Saanko tulla tuulen suojaan kanssanne?” Hän kysyi.

“Tule vain.” Akhed vastasi.

Tunnit kuluivat ja vaeltaja jutteli niitä näitä ryhmän kanssa. Hän kertoi olevansa eteläisestä kylästä ja vaeltelevansa muuten vain. Matthew ja Bern kertoivat miehelle tarinan Kidutetun Miehen Aarteesta. Suunnitelmana oli, että vaeltaja menisi miesten kanssa kohti kylää ja Alasine sekä Akhed palaisivat takaisin Trabzoniin kertomaan tapahtuneesta “varkaudesta”. Hiekkamyrksy laantui.

Yllättäen kielekettä nousi toinenkin, paljon suurempi hahmo. Kivet ropisivat kielekkeeltä alas kun ryhmän edessä seisoi miekkaa kantava Kilpilisko! Toisella silmällään sillä oli musta silmälappu.

“Deresmat vannoi kostoa ja hän myös saa sen! Tsszzzhhh” Se sihisi ilkeänkuuloisesti osoittaen miekallaan vaeltajaa. Akhed kuitenkin onnistui reagoimaan salamannopein refleksein ja ampumaan olentoa jousellaan. Lisko sihisi Akhedille välittämättä hänestä, lähestyi vaeltajaa ja sivalsi tätä miekallaan. Verta roiskui kallion seinille. Akhedin pistäessä lyhyellä miekallaan takaapäin, Alasinen kirotessa olennon ja Matthewin sekä Bernin häiritessä liskoa voitto oli varmistettu…mutta vaeltaja sai melkein surmansa. Akhed antoi kuoloniskun liskolle hän katkaisi sen pään kuin myös nylki sen onnistuen siinä täydellisesti.

Haavoittunut mies oli pakko saada hoitoon. Joten he kaikki ottivat tavaransa ja palasivat yhdessätuumin Trabzoniin.

Kylässä ryhmä kertoi Zerquathista Rhyaniddille. Hän oli kovin tuohtunut tapahtuneesta, mutta osasi pelätä tätä, olihan se vain ajan kysymys. Muukalaiset jäivät vaeltajan kanssa kun Rhyanidd kertoi Alasinelle ja Akhedille etsimään johtolankoja Zerquathin teltasta. He suostuivat, mutta Alasine kertoi sitten Akhedille, että hän jäisi ulkopuolelle; hän ei ymmärtäisi noituudesta kuitenkaan mitään.

Alasine meni telttaan sisälle ja löysi sotkuisen tilan; pulloja, tarvikkeita, papereita sikin sokin. Hän keräsi papereita ja huomasi niiden olevan epätavallisia reseptejä; muun muassa myrkkyjä ja eläimellisiä voimia kattavia kirjoituksia. Hän järjesti papereita kun Akhed kurkkasi nopeasti sisään, hän kuitenkin poistui yhtä nopeasti kuin oli mennytkin.

Lähtiessä pois Alasine huomasi vähäpätöiseltä näyttävän yksityiskohdan alkemistin hyllyssä. Hän katsoi tarkemmin ja huomasi loven hyllyn takaosassa. Hän kurkotti ja löysi sieltä sinetöidyn, mutta jo avatun kirjeen . Hän luki sen ja hämmästyi suuresti. Kamuran Toprak?

Alasine kiiruhti ulos teltasta ja ojensi kirjeen Rhyaniddille.

“Kamuran on petturi!” Alasine kähisi vihaisesti. Akhed alkoi kiivaasti puolustamaan Kamurania. Lopulta hänkin luki kirjeen kuin myös Rhyanidd.

“Älkää tehkö hätäisiä johtopäätöksiä. Kirje on 10 vuotta vanha. Menkää pikaisesti Rahbaniin ja tarkistakaa totuuden laita. Alasine, jos väite pitää paikkansa, tiedät kyllä mitä tehdä.” Rhyanidd kertoi heille.

Muukalaiset jäivät Trabzoniin ja Alasine ja Akhed lähtivät kohti Rahbania. Kun he näkivät kylän, Akhed lähti yhtäkkiä juoksemaan kuin kilpajuoksussa konsanaan. Alasine havahtui tähän ja lumosi Akhedin käskien hänet pudottautumaan maahan. Tämä auttoi vain hetkeksi, joten Alasine joutui käyttämään _uni_taikaansa nukuttaakseen Akhedin ja näin ollen saavuttaakseen Kamuranin ensimmäisenä.

Alasine vaati selitystä Kamuranilta valmistaen samalla hämmennysloitsun kaiken varalle. Kamuran ymmärsi Alasinen epäilyksen ja kaivoi omista tavaroistaan samanlaisen kirjeen, kun mitä Zerquathilta oli löytynyt. Ainoastaan päiväys oli kahdeksan vuotta vanhempi. Akhed heräsi maagisesta unestaan ja juoksi kiireen vilkkaa Kamuranin telttaan.

Siellä Kamuran kertoi tarinansa siitä, kuinka 18 vuotta sitten hän halusi tukea Tamwaria, sillä uskoi hänen liittävän Kidutetun Maan kansat yhteen. Kuitenkin Akhedin kohtalo sai hänet lopulta muuttamaan täysin tahtonsa auttaa sortajaa ja kansojen murhaajaa…Tamwaria.

Kävi selväksi, että Tamwarin voittaakseen tarvitsisivat kansat vankan johtajan tai edes kunnon varusteita. Akhed selitti, että löytämällä Kidutetun Miehen Aarteen voisivat he palkata miehiä taistelemaan heidän puolellaan.

- -

Ryhmä palasi Trabzoniin. He saivat selville, että vaeltaja oli nimeltään Beshik ja tämä Deresmat, jonka kilpilisko mainitsi, oli pikkuinen “sotalordi”, kuinka Beshik sen muotoili. Jotenkin Deresmat oli saanut vahvan liittolaisen puolelleen. Beshik voi jo paremmin. Ryhmä päätti lähteä Aarteen perään, sillä se mahdollistaisi taistelun Tamwaria vastaan.

Alasine, Akhed, Muukalaiset ja Beshik lähtivät itään, kohti Aarteen oletettua sijaintia…

View
Osa VII
Alkemisti

Aethos ja Alasine heräsivät skorpionin luolasta. Semiramis oli pitänyt huolta heistä yön aikana ja samalla sytyttänyt pienen leiritulen. Aethos ei kuitenkaan voinut hyvin. Hänet pitäisi saada nopeasti Kamuranin luokse, mutta päivä oli vasta aluillaan. Semiramis oli myös varhain aamulla huomannut vipeltäjiä kallion juurella, jotka kuitenkin vipelsivät muualle; hän toivoi etteivät he olisi uhaksi heille. Matka tulisi olemaan kovin rankka heille kolmelle. Onneksi Aethosilla oli kaksi kestävyyseliksiiriä mukanaan.

Matka takaisin kylään oli alkanut. Ensimmäiset tunnit kuluivat hyvin, kunnes aurinko alkoi paahtamaan ryhmän yllä. Aethos alkoi olla voimaton; fyysinen rappeutuminen oli jo todella pitkällä. Romahdus. Aethos kaatui hiekkaan tajuttomana. Semiramis syöksyi kiireesti Aethosin luokse. Voimattomuus. Yhdessä Alasine sekä Semiramis kantoivat Aethosia vielä pitkähkön matkan, kunnes saapuivat kiven juurelle, jolla pitivät tulomatkallaan tauon.

Ilta koitti taukopaikalla ja ryhmä jatkoi matkaansa. Alasine onnistui vielä taikomaan parantavia voimia Aethosille, jolle matka Kidutetussa Maassa alkoi käydä liian raskaaksi. Ennen keskiyötä he saapuivat Rahbaniin, jossa heitä vastassa muiden kyläläisten ohella oli Kamuran. Hän vei Aethosin nopeasti omaan telttaansa ja pyysi muita jäämään ulkopuolelle; heille hän puhuisi myöhemmin.

Kamuran laittoi Aethosin nopeasti vuoteelle ja peitteli hänet hyvin.

Teltan ulkopuolella Kamuran kertoi muille, että Aethosin tila oli hyvin kriittinen. Alasinelle hän sanoi, että oli saanut viestin Trabzinista; häntä tarvittaisiin siellä. Kamuran kuitenkin pyysi, että lähtisi vasta kunhan Aethosin kohtalo selviäisi.

Ja näin tapahtui.

Seuraavana aamuna muiden ohessa Randall kävi katsomassa poikaansa. Aethosin näkökyky oli jo heikentynyt olemattomiin. Isänsä äänen hän vielä tunnisti. Randall kertoi kuinka ylpeä hän oli omasta ainokaisestaan.

Halaa äitiäsi puolestani. Sano hänelle, kuinka paljon häntä rakastin.

Kuolema
Valo.

Aamupäivästä Aethosille järjestettiin polttohautaus, sillä hänen ruumiinsa ei saisi tulla Pahan Hengen kiroamaksi.

Kaivosta selvinnyt Akhed pyydettiin Kamuranin telttaan. Kamuran kertoi, kuinka Alasinea tarvittiin hänen omassa kylässään. Samalle reissulle olisivat menossa Muukalaiset, Kidutetun Miehen Aarteen perässä. Akhed nohevana taistelijana olisi kuitenkin hyvä apu muille, missä ikinä häntä tarvittaisiinkiin.

Matka Trabziniin meni nopeasti. Kylässä Alasinea oli vastassa kylän vanhin, joka pyysi hänet nopeasti omaan telttaansa, asia oli kiireellinen. Oli ilmennyt, että noin yksi päivä sitten eräs alkemisti Zerquath oli paennut varastaen samalla kylän tärkeimmän voimavaran, reseptikirjan. Tämä kirja pitäisi saada pikimmiten takaisin ja samalla surmata kylän petturi. Vanhin jatkoi kertomalla, että olemattoman tuulen ansiota häntä olisi helppo seurata itään.

Varmista, että petturi ei näe enää päivänvaloa.

Muukalaiset olivat hämillään joutuessaan lähtemään kylästä näinkin nopeasti, mutta uskoivat voiman piilevän ryhmässä, joten he kuin myös Akhed seurasivat Alasinea itään päin. He seurasivat helposti karkurin jättämiä jälkiä ja Alasine löysikin matkan varrelta tyhjän pullon, he olivat siis lähellä.

Seuraavana aamuna he näkivät suuren kallionkielekkeen. He myös havaitsivat erään hahmon kielekkeen huipulla. Oliko hän alkemisti? He huutelivat hahmon perään kun salamannopeasti Akhed juoksi kohti kalliota. Melkein kielekkeen juurella kävi myös hänellekin selväksi, että hän oli alkemisti ja että hän ei halunnut ryhmän selviävän hengissä.

Alkemistilla oli selkeä yliote kamppailussa. Alasine koitti huutaa Akhedille, että varoisi miestä. Samalla ylhäältä pudonneet alkemistin pommit polttelivat Akhedia. Taistelu oli kuin asemasotaa, mutta ryhmän oli pakko edetä. Akhed onnistui hiipimään toiselta puolelta kun Alasine nousi rinnettä vastakkaiselta sivulta. Alkemisti oli jäänyt kiikkiin.

Taistelu päättyi Zerquathin antauduttua. Hän pyysi säästämään hänen elämänsä. Alasine suutuspäissään kuulusteli, missä reseptikirja oli. Zerquath kertoi antaneensa sen Tamwarille; olihan hän toiminut hänen kätyrinään jo kauan aikaa. Alasinen silmissä paloi viha kun hän iski petturia tikarilla vatsaan. Surmattuaan miehen Alasine tiputti hänet kielekkeen huipulta havaitakseen, että ruumis leimahti vielä kerran tuleen ja alkoi syöpymään hänen silmiensä edessä.

Petturi oli kuollut.

Akhed löysi pohjoiseen vievät jäljet, joita kuitenkin oli todella monta. Hän myös uumoili hiekkamyrskyn lähestyvän ja että tämän jälkeen jälkiä olisi mahdotonta seurata. Ryhmä jäi kallion huipulla sijaitsevaan luolaan odottamaan hiekkamyrskyn laantumista…

View
Osa VI
Kirous

Aamu valkeni Rahbanin kylässä. Eilisen jäljiltä Akhedin jalka oli turvonnut rotan puremasta ja hänet määrättiin vuodelepoon.

Kamuran pyysi Alasineä tulemaan telttaansa. Kamuran kertoi Alasinelle kuinka hän yön aikana oli konsultoinut henkiä ja saanut osakseen vastauksia liittyen kiroukseen, mutta tarvitsisi noidan apua niiden tulkitsemiseen.

Kamuran valmisteli teltassaan rituaalia ja Alasine istuutui alas shamaania vastapäätä.

(kuuntele jotain fantasia/mysticism – tyyppistä musiikkia)

Molemmat sulkivat silmänsä. Aika pysähtyi heille. Kynttilät väpättivät villisti ja suitsukkeiden savut täyttivät teltan. Alasine huomasi olevansa matkalla. Matkalla pohjoiseen. Nopeasti. Kuiskaukset hänen korvien ympärillä voimistuivat. Sanoista ei saa selvää. Matka jatkuu nopeutetusti läpi Kidutetun Maan. Tuuli puhaltaa kasvojen päällä ja lopulta tulee tyyntä. He ovat ison kallion juurella. Matka jatkuu ylös rinnettä ja huipulla he näkevät siniseen kaapuun verhoutuneen naishahmon.

Rashira…
The oracle1

Rituaali päättyi. Alasine kysyi, kuka tämä Rashira oli, mutta Kamuran ei tiennyt vastausta siihen. Hän jatkoi, että Aethosin ja Alasinen pitäisi mennä etsimään hänet, jotta pääsisivät kirouksesta pois.

Aamupäivän aikana Semiramis oli palannut kylään. Kamuran kertoi hänelle, että Aethos sekä noita menisivät suuntaan pohjoinen etsimään ratkaisua kiroukselle. Semiramis liittyi ryhmään.

Ennen lähtöä kohti vision johdattamaa kalliota Kamuran selvensi, että Aethosia pitää pitää silmällä pureman vuoksi…

Matka taittui suhteellisen nopeasti ja ensimmäisenä iltana saivat he jälleen kirouksen yllensä, tosin tällä kertaa se oli hyödyllinen; kaikki saivat kyvyn sytyttää nuotiotulia ilman tulentekotarvikkeita; kosketus sai puut syttymään.

Toisena iltana he saapuivat Alasinen vision mukaisen kallion juurelle ja nousivat ylös sen vaikeita rinteitä. Ennen huippua huomasivat he kuolleita skorpioneja kuin myös luolan suuaukon. Semiramis kertoi sen olevan niiden pesä, ja ettei heidän ole syytä mennä sinne nyt, olihan heillä tärkeämpikin tehtävä edessä.

Huipulle saavuttuaan havaitsivat he pienen teltan kuin myös sammuneen nuotion. Hetken kuluttua ulos astui juuri tuo visiossa ilmentynyt nainen.

" Oletteko te Tamwarin lähettämiä? " Kysyi hän. Ryhmä vastasi kielteisesti ja kertoi olevansa kirouksen vuoksi täällä. Nainen hymähti ja kertoi prosessista; se tulisi olemaan niin henkisesti kuin fyysisestikin erittäin rankka. Hinta tulisi olemaan kova, mutta hän kyllä pystyy poistamaan kiroukset. Kaikki suostuivat ja yhdessä he menivät naisen telttaan.

Yksi kerrallaan nainen poisti heidän kirouksensa. Yksi kerrallaan he lyyhistyivät maahan voimattomina. Ajantaju katosi kaikilta.

He heräsivät aamulla ja lähtivät alas rinnettä pitkin. Luolan kohdalla Aethos pyysi tarkastamaan sen, sillä siellä voisi olla tulikuoriaisen anturoita, joita Kamuran tarvitsisi Açelyan jalan parantamiseen. Keskusteltuaan asiasta he yhdessä tuumin päättivät mennä sisään.

Suuaukkoa lähestyi viisi pienenpientä skorpionia, mutta niiden takaa lähestyi noin hevosen kokoinen skorpioni! Taistelu oli erittäin kiivas ja taistelun tuoksinnassa Aethos ja Alasine saivat molemmat skorpionin myrkkyä veriinsä. Semiramis onnistui kuin onnistuikin surmata isoimman; Aethos oli jo kaatunut maahan tajuttomana ja Alasine oli fyysisesti täysin uupunut.

Luola oli muuten tyhjä. Semiramis jäi katsomaan toveriensa perään, ettei myrkky halvaannuttaisi heitä…

View
Osa V
Kaivon salat

Aamu oli raskas kyläläsille.

Niqueri haudattiin rituaalimenoin Kamuranin lausuttua jäähyväissanat. Kamuran pyysi sitten Aethosin telttaansa. Siellä hän kertoi, että Açelya tarvitsisi lepoa sekä kaksi tulikuoriaisen anturaa, joita Kamuran käyttäisi murtuman parantamiseen. Aethos kertoi kuinka jälleen Kolmen Kallion luona hän koki keitaan kirouksen; loitsiessaan hän alkoi voimaan aina pahoin, ja tämä saattoi kestää minuuttejakin.

Oli selvää, että kirouksesta pitäisi päästä eroon. Kamuran kertoi Aethosille laittavansa tämän asian tärkeimmäksi prioriteetikseen, mutta ilmaisi samalla huolenaiheen, joka koski koko kyläyhteisöä. Hän vei Aethosin kylän kaivolle. Vesi ei ollut puhdasta vaan keltaisen liman saastuttamaa. Kamuran mainitsi, että oli lähettänyt aamunkoitteessa neljä kyläläistä lähimpään seuraavaan kylään suuntaan itä hakemaan puhdasta vettä, mutta tarvitsisi Aethosin apua selvittääkseen kaivon saastumisen.

Toisaalla, Trabzonin kylässä Rahbani – kylästä tulleet matkalaiset saapuivat. He kertoivat pyyntönsä puhtaasta vedestä sekä ilmaisivat kylän shamaanille huolenaiheensa. Keskustelun lomassa kylän shamaani kutsui Alasine Villin, kiroukset intresseeikseen ottaneen noidan puhutteluunsa. Shamaani kertoi, että Kamuran oli henkilökohtaisesti pyytänyt apua kirouksen selvittämiseen. Alasine suostui pyyntöön ja lähti neljän mukaan takaisin Rahbanin kylään.

Kylälle saapuessaan Aethos kumppaneineen olivat saaneet selville, että kaivoa saastuttamassa oli erittäin isokokoinen tuhatjalkainen. Kamuran kutsui Aethosin, Marzin, Akhedin (toisen metsästäjän sekä nohevan taistelijan) kuin myös ulkopuolisen avun, Alasinen, telttaansa keskustelemaan yksityiskohdista.

Ryhmän tehtävänä olisi puhdistaa vesialue kuin myös löytää syy saastumiseen.

He laskeutuivat köysien varassa kaivon pohjalle.

Heti pohjavesialueen lähistöltä he siirsivät tuhatjalkaisen sivuun kuin myös huomasivat asetelineitä maalla. Aethos myös huomasi, että yhden poistovesialueen päässä oli jotakin omituista, ja Marz köyden varassa ui toiselle puolelle tarkistamaan asian. Siellä oli kuollut Aavikkosoturi aseenaan pelkkä keihäs. Tämä aiheutti suurta hämmennystä ryhmässä; miksi ja miten? He sitoivat sen köysien varaan kyläläisten nostettavaksi. Aethos myös kaatoi Kamuranin luoman pyhän veden vesistöön, joka alkoi vaahtoamaan voimakkaasti.

Ryhmä jatkoi etelän suuntaan, kun Alasine sai tuta kirouksen; hänen loihtimat keijukaisvalot välkkyivät oudonvärisinä – ja muotoisina.

Muutaman tunnin matkan aikana he kohtasivat suurikokoisia rottia, jotka he surmasivat. Sitten, eräässä kohtaa seinämää nousi tasanne, jota pitkin pystyi kiipeämään ja jonka juurella makasi monta kuollutta rottaa. He kiipesivät vaivattomasti ylös ja näky oli hämmentävä; kuin hylätty vartiopaikka. Alasinen kysellessä muut kuitenkin kertoivat, että he eivät tienneet tällaisista muiden asuttamista paikoista.

He kuitenkin löysivät paksuhkon kirjan. Vaikka useimmat sivut olivat muuttuneet lukukelvottomiksi, pystyivät he tulkitsemaan, että kyseessä oli noin 80 vuotta vanha päiväkirja. Siinä mainittiin myös Hiipijöistä kuin Pahasta Hengestä eteläisellä risteyksellä.

Matka jatkui ja risteys tuli vastaan. Länteen päin oli lähes mahdotonta mennä (terävät veden kuluttamat kivet), mutta oikealle tunnelit näyttivät jatkuvan. He tuumailivat, että kenties sieltä löytyisi vastaus moniin kysymyksiin.

Hieman myöhemmin he kohtasivat oudon näyn; suuren kammion, jota valaisi katossa violettina hehkuva sammal. Maasto oli hyvin vaikeakulkuista. He etenivät hyvin varovasti, kun yllättäen kivien takaa hyökkäsi hirvittävä otus.
Paha henki

Taistelun tuoksinnassa Aethos jähmettyi paikalleen sen puraisusta, mutta taistelusta selvittiin ilman tappioita! Marz tosin haavoittui pahasti. Outo ilmestys päätettiin ottaa mukaan kylälle Kamuranin analysoitavaksi.

Kaikki palasivat takaisin samaa reittiä toivoen, että kaivo olisi jälleen puhdas.

Vähän he tiesivät…

Ryhmän saavuttua kaivosta Kamuran Toprak oli nopeasti viittonut kyläläiset apuunsa; Kaivosta nostettu Nadiel sekä Paha Henki vietiin kauemmaksi kylästä ja haudattiin Kamuranin lausuttua pyhiä sanoja. Samalla hän otti Aavikkosoturin kaulassa roikkuneen amuletin huostaansa.

Oli selvinnyt, että kaivossa lymyillyt Paha Henki olisi surmannut suuren tuhatjalkaisen. Myös päiväkirja, jonka he löysivät annettiin Kamuranille. Hän oli kuitenkin hyvin varuillaan, sillä Aethosia purrut Paha Henki oli Kamuranin tietojen mukaan hyvin vaarallinen; purema aiheuttaisi taudin, jolle ei vielä ole keksitty parannuskeinoa…

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.